Asumaan ja töihin Latviaan

Uusimmat työpaikat Latviassa

asiakaspalvelijoita-tarvitaan-riikaan-latviaan-AWAW-f

Asiakaspalvelijoita tarvitaan Riikaan, Latviaan

Latvia on Baltian maiden helmi! Siinä missä Viro on ollut suomalaisten tunnettu satama jo vuosikymmeniä, Latvia on edelleen hieman salaperäinen ja vähemmän tunnettu aarre kolmen Baltian maan joukossa. Latvia tarjoaa modernia elämää, kiinnostavia työpaikkoja ja -mahdollisuuksia. Kun lähdet töihin Latviaan, huomaat että eläminen maassa on sekä mielenkiintoista että helppoa. Riika on kaunis Itämeren kaupunki, josta löytyy upea art nouveau -alue, hyviä kahviloita ja ravintoloita sekä paljon historiaa ja kulttuuria esimerkiksi oopperan ja teatterin muodossa. Jokainen Baltian maa on kulttuuriltaan ja historialtaan hieman erilainen. Latviassa, mutta eritoten Riiassa, näkyy keskieurooppalaisuus niin arkkitehtuurissa kuin kulttuurissakin. Töihin Latviaan lähteminen tuo mukanaan monta uutta ja erilaista piirrettä elämään.

Miksi lähteä töihin Latviaan?

Kun olet saanut työpaikan Latviassa ja olet muuttanut maahan, huomaat helposti kaikki maan hyvät puolet. Niitä ovat muun muassa kaunis ja puhdas luonto, ystävälliset ihmiset, kauniit kaupungit kuten Riika, Liepāja ja Daugavpils. Latviasta löytyy paljon historiaa, kuten linnoja ja kartanoita, upeita aktiviteettejä, kuten melontaa tai vaijeriliukua laakson yli. Latvia on erityisen kuuluisa sen kauniista rannoistaan, joita löytyy koko rannikon mitalta sekä aktiivisista rantakylistä, joista löytyy sekä tekemistä että herkullista ruokaa. Kaikki tämä löytyy pienestä maasta, jossa kaikki on lyhyen matkan päässä.

Helpoksi elämisen Latviassa tekee myös maan kuuluminen Euroopan Unioniin. Latvialla on myös selkeät ja englanninkieliset nettisivut, joista löytyy tietoa Latviassa asuville. Latviassa on alati kehittyvät maan sisäiset elektroniset palvelut, joissa Latvian voi katsoa kulkevan Viron jalanjäljissä. Muutto ja töihin Latviaan lähteminen on siis erittäin helppoa.

Asuminen ja työskentely Latviassa

Eläminen Latviassa

Asuminen kauniissa Latviassa tarjoaa paljon – sekä luontoa ja aktiviteettejä, mutta myös paljon mahdollisuuksia uuden kodin ja uusien työhaasteiden muodossa. Ulkomaalaiset, jotka lähtevät töihin Latviaan, mutta myös paikalliset, keskittyvät pääkaupunkiin Riikaan ja sen ympäristöön. Latvia tarjoaa paljon muitakin, pienempiä kaupunkeja. Latvian työmarkkinat ovat pääsääntöisesti ulkomaalaistaustaiset, mikä tarkoittaa sitä, että iso osa yhtiöistä on ulkomailta ja ne ovat tuoneet mukanaan myös paljon ulkomaalaisia työntekijöitä. Työpaikan Latviasta siis voi saada vaikka ei puhuisikaan latviaa. Töihin Latviaan muuttaa niin suomalaisia, ruotsalaisia, englantilaisia ja saksalaisia työntekijöitä kaikkialta maailmasta. Latvia tarjoaa silti omaa kulttuuriaan ja menoaan, ja juuri latvialaiset piirteet tekevätkin maahan muutosta vaivan arvoisen!

Asuminen Latviassa

Kun lähdet töihin Latviaan, oman kodin löytämiseen kannattaa varata aikaa. Vaihtoehtoja löytyy paljon yhteisasumisesta pieniin yksiöihin ja suurempiin kauniisiin kaupunkiasuntoihin. Jos olet saanut työpaikan Latviassa, vuokraa ensin lyhytaikainen asunto, kuten Airbnb tai hotelli, ja lähde sitten tutustumaan uuteen kotikaupunkiinsi. Asunnonvuokraus ja muutto onnistuu yleensä lyhyelläkin aikataululla Latviassa.

Latviasta löytyy paljon moderneja taloja ja asuntoja, mutta osa asunnoista voivat olla vanhoja ja huonommassa kunnossa. Asunnot monesti vuokrataan valmiiksi kalustettuina ja monet haluavatkin käydä paikan päällä katsomassa ennen kuin tekevät sopimuksen. Sopimukset ovat pääsääntöisesti vuoden mittaisia, mutta monesti tehdään myös puolen vuoden sopimuksia.

Yleisesti Latvian hintataso on erittäin edullinen. Vuokran lisäksi maksettavaksi tulevat muut asuinkustannukset, kuten vesi, lämmitys, talon hoitomaksut jne. Joskus ne kuuluvat vuokraan automaattisesti. Vuokrat Riiassa voivat alkaa niinkin alhaisesta kuin 200€ (huone). Uusi ja moderni kolmen huoneen asunto kauniisti kalustettuna ja keskeisellä paikalla voi olla noin 850€. Muuttaminen töihin Latviaan siis kannattaa!

Hyviä nettisivuja asuntojen etsimiseen ovat esimerkiksi nämä:

Liikkuminen Latviassa

Töihin Latviaan lähteminen voi olla yllättävänkin helppoa. Latvia sijaitsee lähellä Suomea ja matkareittejä löytyy monia. Voit valita lentokoneen, laivan tai oman auton ja julkisten kulkuvälineiden joukosta. Tallinnasta Latviaan pääsee noin kolmessa tunnissa.

Riippuen siitä mihin kaupunkiin lähdet töihin Latviaan, oma auto voi olla hyödyllinen. Toisaalta, jos asut Riiassa, oma auto voi olla vaivaksikin. Riiassa on helppoa kävellä, pyöräillä, käyttää edullisia takseja tai joukkoliikennettä. Riiassa kuukausikortti maksaa noin 16 € ja 20:n matkan lippusetti 5,60 €. Myös pienemmistä kaupungeista löytyy busseja ja iso osa maasta on verkostoitu hyvillä bussiyhteyksillä. Latviassa toimii myös hyvät junayhteydet ja maasta löytyy useita lentokenttiä.

Liikenne Latviassa on jo astetta keski-eurooppalaisempaa. Ihmiset ajavat lujaa ja liikennesääntöjen noudattaminen on rennompaa kuin Suomessa. Latviassa löytyy paljon uusia ja hyviä teitä, mutta osa voi olla hyvinkin huonossa kunnossa. Tietöitä tehdään useasti ja teitä ollaan parantamassa hyvää vauhtia. Liikennekulttuuriin ollaan myös tekemässä muutoksia laajoilla tienvarsikameroilla, joten liikennenopeuksia on hyvä kunnioittaa, kun lähtee töihin Latviaan.

Jos omaa autoa ei löydy ja haluaa matkustella Latviaa ristiin rastiin, hyvä ratkaisu on vuokrata auto. Auton vuokraaminen on Latviassa helppoa ja kätevää, ja se mahdollistaa tutustumisen kauniiseen Latviaan kaupunkien ulkopuolella.

Asuminen ja työskentely Latviassa

Ruoka Latviassa

Ruoka Latviassa on herkullista! Se on yksinkertaista, mutta aina suurella sydämellä tehtyä. Latvialainen keittiö on saanut paljon vaikutteita venäläisestä ja saksalaisesta keittiöstä, mutta on ehdottomasti omalla tavallaan ainutlaatuinen.

Latvialla on pitkä rannikko, joten merenelävää löytyy useasti paikallisesta ruoasta. Monesti kala on savustettua, mutta sitä löytyy myös tuoreena. Latvialaiset rakastavat myös hyvää lihaa ja Latvian lihahallit ja -markkinat ovatkin täynnä hyviä lihatuotteita. Kotimainen ja lähiruoka on tärkeää Latviassa. Keittiöstä löytyy paljon kesän marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Kesällä tuoreena, talvella säilöttynä ja hillottuna.

Latvialaiset nyytit ovat suussasulavia ja makuina löytyy niin lihaa, kasviksia kuin marjojakin. Kun lähdet töihin Latvian, varsinkin talviaikaan, kokeile lampaanlihanyyttejä sienikastikkeen kera. Myös shashlik, armenialainen ja azerbaijanilainen grillattu liha, on saanut Latviassa oman version. Se voi olla possua, kanaa tai lammasta, joka on marinoitu pitkään ennen grillausta.

Latvia tunnetaan myös sen juustontuotannostaan. Lähes jokaisella alueella onkin oma erikoisuus, joka valmistetaan useiden satojen vuosien vanhalla menetelmällä. Varsinkin juhannusaikaan juustoja syödään suuria määriä paikallisen oluen ohella. Myös olutpanimoilla on Latviassa pitkät perinteet ja siellä on useita sekä pieniä että suuria panimoita. Minne tahansa lähdetkään töihin Latviaan, tulet aina löytämään terassin tai olutteltan runsaalla olutvalikoimalla. Vanhimmista panimoista tunnettuja ovat Cësu ja Aldaris. Paikallisen oluttuopin saa noin 2,50 €.

Juomiseksi Latviassa valitaan usein joko paikallista olutta tai yrttiteetä. Monesti aterian kruunaa pieni snapsi Riga Black Balsamia, joka on paikallista yrttiviinaa ja sen sanotaan auttavan ruoansulatuksessa.

Yöelämä Latviassa

Varsinkin Riika on tunnettu sen hyvistä bileistä ja mielenkiintoisista klubeista sekä yökerhoista. Riian vanhassa kaupungissa eritoten on paljon livemusiikkia, koko yön kestäviä juhlia, pieniä cocktailbaareja, ja musiikkia rockista teknoon ja karaokesta jazziin. Ruokapaikkoja on tarjolla yömyöhään nälkäisille tanssijoille ja ihmiset vaihtavat bilepaikkaa usein.

Latviassa on myös paljon musiikkitapahtumia, jotka voivat kestää koko viikonlopun. Niissä riittää tekemistä, musiikkia jokaiseen makuun ja tietenkin herkullista ruokaa. Latvialaiset rakastavat tanssimista, niin perinteisen- kuin nykymusiikinkin tahdissa.

Yökerhot ja baarit ovat täynnä ihmisiä monesti aamuun asti. Musiikkina toimii sekä paikalliset että ulkomaalaiset suosikit. Latvialaiset ovat aktiivisia ja hauskoja juhlijoita, niin Riian sydämessä kuin pienemmilläkin paikkakunnilla. Tulet varmasti nauttimaan yöelämän menosta, kun lähdet töihin Latviaan.

Asuminen ja työskentely Latviassa

Latvian luonto

Latvian luonto tarjoaa paljon pienessä paketissa! Itämeren rannat ovat Latviassa kauniita – maassa on melkein 500km rantaviivaa. Rannat ovat pitkiä, matalia ja hiekkaisia, ja niitä reunustaa usein kauniit mäntymetsät, joista löytyy paljon vaellusreittejä. 

Yleisesti ottaen Latvia on melko tasainen maa ja sen korkein kohta on Gaiziņkalns, joka kohoaa vain 311 metriin. Hyvä esimerkki Latvian monimuotoisesta luonnosta on Gaujan luonnonpuisto, josta löytyy vesistöä, metsiä, linnoja sekä luolia ja nämä kaikki mäkisestä maastosta. Luonnonpuistosta löytyy myös laakso, jonka yli on mahdollista matkustaa maisemahissillä korkeiden puunlatvojen yläpuolella.

Latviasta löytyy myös yli 12500 jokea sekä muutama tuhat järveä. Joet ja järvet rikastuttavat maan luontoa, tarjoavat elinkeinoa ja paikan lomailla. Latviasta löytyy myös suoalueita, joihin moniin on mahdollista päästä vaeltamaan. Kun saat työpaikan Latviasta, antaa se sinulle myös mahdollisuuden nauttia maan kauniista luonnosta.

Tekemistä Latviassa

Latvian rikkaan historian johdosta, maassa on paljon nähtävää. Latviasta löytyy kymmeniä linnoja, joista jokainen on osa maan historiaa. Osa linnoista on pelkkiä raunioita ja osa on restauroitu. Joka tapauksessa, ne ovat erittäin mielenkiintoisia ja kauniita. Monesti niistä löytyy museoita, aktiviteetteja, turistikierroksia ja joskus niiden lähettyviltä löytyy myös pieniä kyliä tai kaupunkeja.

Kaikille jääkiekon ystäville töihin Latviaan lähteminen sopii mainiosti, sillä maan kansallisurheilu on jääkiekko. Latvialaiset ovat muutenkin urheilullisia ja urheiluaktiviteettejä löytyy suunnistuksesta melomiseen!

Jūrmala
Latvian kuuluisin rantalomakohde on Jūrmala, aivan Riian vieressä, joka tarjoaa pitkän ja upean hiekkarannan lisäksi vanhanaikaisen rantalomakylän. Kylästä löytyy hyviä ravintoloita, baareja, kauppoja sekä tekemistä koko perheelle. Rantoja löytyy toki pitkin rantaviivaa ja kun lähdet töihin Latviaan, voit vuokrata mökin pienistä rantakohteista, joissa voit kalastaa ja uida.

Riika
Jos olet kiinnostunut enemmän kaupunkimatkailusta, Riiasta löytyy mielenkiintoinen vanhakaupunki, museoita, spa-hotelleja sekä paljon kulttuuria, kuten oopperaa ja teatteria. Jos työpaikkasi Latviassa sijaitsee juuri Riiassa, voit tutustua rauhassa sen vanhankaupungin nähtävyyksiin, kuten Riian katedraaliin, Pyhä Pietarin kirkkoon, Riian tuomiokirkkoon, Vanhaan synagogaan, Riian linnaan ja Ruutitorniin. Pienemmistäkin kaupungeista löytyy museoita, eläintarhoja, vanhoja linnoja, hyviä ravintoloita ja aktiviteettejä.

Asuminen ja työskentely Latviassa

Terveydenhuolto Latviassa

Vaikka Latvia on kehittynyt viimeisen 30 vuoden aikana paljon, jotkin asiat kestävät kauemmin kuin toiset. Latviassa on julkinen terveydenhuolto, jonka piiriin kaikki latvialaiset kuuluvat, mutta sen laadusta voidaan olla montaa mieltä. Pääkaupungissa Riiassa monet julkiset sairaalat ja palvelut ovat huippuluokkaa ja monissa suurimmissakin kaupungeissa kehitystä tapahtuu. Latviassa asuvat ulkomaalaiset pääsevät osaksi julkista terveydenhuoltoa, mutta heiltä vaaditaan pieni maksu, jos he päättävät liittyä siihen. Latviassa on mahdollista käydä julkisen puolen lääkärin vastaanotolla ilmaiseksi vain kaksi kertaa vuodessa.

Yhtenä vaihtoehtona on myös käyttää yksityisiä sairaaloita ja terveyskeskuksia, jotka ovatkin erittäin moderneja ja omaavat osaavan henkilökunnan. Jos suosit yksityistä hoitoa lähdettyäsi töihin Latviaan, kannattaa harkita kansainvälisen sairausvakuutuksen hankkimista. Tämä vähentää yksityisen puolen laskuja roimasti ja takaa huolettomat lääkärikäynnit. Yksityisellä puolella on myös helpompaa asioida, jos latvian kieli ei ole vielä hallussa.

Oleskelulupa ja matkavakuutus

EU-kansalaisena et tarvitse varsinaista oleskelulupaa, kun lähdet töihin Latviaan. Jos kuitenkin saat pidempi aikaisen työsopimuksen työpaikaltasi Latviassa (yli 3 kuukautta), sinun tulee rekisteröityä maahan. Rekisteröityään maahan, henkilö saa Latvian henkilökortin ja henkilökohtaisen sosiaaliturvatunnuksen, jotka oikeuttavat moniin sosiaalietuuksiin, kuten erilaisiin lapsilisiin ja -tukiin.

Matkavakuutusta ei ole pakko hankkia, mutta se voi olla hyödyllinen. Jos lähdet töihin Latviaan korkeintaan vuodeksi, on vakuutus mahdollista saada esimerkiksi suomalaisilta vakuutusyhtiöiltä. Hyviä vaihtoehtoja on myös kansainväliset matkavakuutukset, joihin voi liittää sairausvakuutuksen. Jos lähdet töihin Latviaan pidemmäksi aikaa, voit vaihtoehtoisesti hakea vakuutusta Latvian vakuutusyhtiöistä, jotka tarjoavat esimerkiksi kotivakuutuksia.

Turvallisuus

Yleisesti ottaen Latvia on erittäin turvallinen maa, jossa jopa taskuvarkaudet ovat todella harvinaisia. Ainoa mihin paikallisetkin tuntuvat kiinnittävän huomiota on autojen turvallisuus. Jos omistat auton, saatat haluta sille kunnollisen parkkipaikan ja älä jätä autoon mitään arvokasta. Autovakuutuksen hankkimista myös suositellaan. Liikenneturvallisuus on kohenemassa päin Latviassa, mutta sen kanssa kannattaa olla edelleen varovainen. Muista aina keskittyä ajamiseen ja muiden kuskien seuraamiseen, kun olet ratin takana.

Takseista monesti varoitellaan Baltian maissa, mutta se on suurimmaksi osaksi taaksejäänyttä elämää. Baltian maista ja myös Latviasta löytyy nykyään paljon taksisovelluksia, joilla voit tilata taksin erittäin edullisesti ja turvallisesti. Maksaa voit käteisellä tai kortilla ja saat sähköpostiisi kuitin, josta näkyy matkan yksityiskohtaiset tiedot. Baltian maiden intohimo helppoon ja digitaaliseen elämään, tekee heidän elämästään myös turvallisempaa!

Työskentely Latviassa

Työkulttuuri

Työpaikkaa Latviassa hakiessa, hyvä CV ja saatekirje ovat erittäin oleellisia, jotta voi saada kutsun työhaastatteluun. Työpaikoilla Latviassa on kuitenkin yleistä, että työnhakijan persoonallisuus ja sopivuus työpaikalle painaa vaa’assa enemmän kuin kokemus tai koulutus.

Työpaikoilla Latviassa vallitsee hieman hierarkkinen ja vakava ilmapiiri. Sitä ei kannata ymmärtää niin, etteikö kollegoiden kanssa voisi jutella ja heitä tavata työn ulkopuolella, mutta pikemminkin niin, että latvialaisille työ on työtä ja vapaa-aika on vapaa-aikaa. Yleisesti voisi sanoa, että Latviassa on eurooppalainen työkulttuuri.

Työolot

Työpaikkoja Latviassa on tietenkin monenlaisia, mutta yleisesti niitä yhdistää 40-tuntinen työviikko. Ylitöitä saa tehdä, kunhan tunnit eivät ylitä 144 tuntia neljässä kuukaudessa. Latviassa on monesti myös käytössä koeaika, joka on pisimmillään kolme kuukautta. Sinä aikana molemmat osapuolet voivat purkaa sopimuksen.

Latviassa on neljä viikkoa palkallista lomaa sekä kymmenen sairaspäivää vuodessa. Tämän lisäksi äidit saavat kolme kuukautta palkallista äitiysvapaata ja isät kymmenen päivää isyyslomaa.

Työpaikat

Mistä kannattaa etsiä työpaikkoja Latviassa? Suurin osa työpaikoista Latviassa löytyy pääkaupungista Riiasta. Sieltä löytyy työpaikkoja niin suuremmista kuin pienemmistä yhtiöistä ja monelta eri osa-alueelta. Suosituimmat alat ovat IT, turismi ja englanninkielen opetus. Työpaikkoja Latviassa kannattaa rohkeasti etsiä suoraan yhtiöiltä, nettisivuilta tai networking-tapahtumista.

Monet ulkomaalaiset yhtiöt ovat löytäneet tiensä Latviaan, sijoittaneet maahan ja ovat innoissaan rakentamassa uutta! Latviasta löytyy myös startup-yhtiöitä sekä ihmisiä ja työntekijöitä, jotka ovat innoissaan lähdössä mukaan uusiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Nämä uudet yhtiöt etsivät aina osaavia ihmisiä töihin Latviaan monelta eri alalta, aina asiakaspalvelusta IT-puolelle tai markkinointiin.

Palkat

Palkat Latviassa kannattaa suhteuttaa halpaan elintasoon. Vaikka palkat saattavat tuntua pienemmiltä Suomeen nähden, ovat maan elinkustannukset myös alhaiset. Suomen kielen osaajia haetaan sekä arvostetaan ja heille maksetaan huippupalkkaa osaamisestaan. Työpaikkoja Latviassa on suomen kieltä osaaville tarjolla monella alalla niin myyntityössä, markkinoinnissa kuin asiakaspalvelussakin. Tämä takaa esimerkiksi suomen kielen osaajille niin hyvän palkan kuin erinomaisen elintasonkin!

Latvian minimituntipalkka on itse asiassa korkeintaan 2,60 euroa tunnilta. Keskipalkka on kuitenkin 1500-2000 euron välillä varsinkin erittäin kysytyissä ammateissa. Tämän seurauksena muutama vuosi sitten Latvia koki suuren työvoimamuuton.

Lisää tietoa työskentelystä Latviassa